Jooh. Koittihan se lokakuun maaginen 16. päivä vihdoin. Vielä kun pääsisi tästä eturepusta, näistä lonkka- ja liitoskivuista sekä yleisestä "supistaa, ei supista"-arvuuttelusta eroon niin huutaisin hoosiannaa. Käveleminen on ollut tuskaista viikolta 20+ lähtien ja on sitä yhä pahenevammin, samoin koko kroppa tuntuu vaativan jatkuvaa lepoa päätä myöten.
No, jospa tuo maha-asukki tajuaisi kohtapuolin saapua katselemaan ulkomaailmaa omin silmin.
Keskiviikkona neuvolassa kaikki oli hyvin, painoa oli tullut "vain" +200g viikossa ja sydänäänet olivat erinomaiset. Seuraava neuvola onkin huomenna, ELLEI tässä nyt jotain ratkaisevaa tapahdu.
Tuskinpa.
Ai kuka?
- Naksu
- Syyskuun lapsi odottaa lokakuun uutta tulokasta ihmetellen ja kaikkeen totutellen.
15.21
15.02
Viimeisiä viedään ja kummastellaan. Avokki kriiseilee itsensä kanssa eikä tiedä lähtisikö kävelemään yhteisestä kodista vai yrittäisikö sittenkin olla - ah tätä arkea. Itse olen antanut jo periksi enkä jaksa kiinnostua välittämään riittävästi, omassa olossa ja jaksamisessa on ihan (itsekkäästi) tarpeeksi mietittävää. Molemmat ollaan varmasti yritetty parhaimpamme ja koetettu elää yhtä polkua, mutta kieltämättä tämänhetkinen tilanne alkaa olla naurettava ja lähinnä suurentaa kuilua meidän välillämme, joten...
Hmm. Maha-asukki on voinut paksusti ja töninyt kantajaansa harva se yö. Viimeisellä lääkärivisiitillä saatiin vaivata arvoisan lääkärirouvan aikaa viitisen minuuttia, jonka jälkeen päästiin pois "noh, jakselehan"-toivotusten saattelemana. Raivotarjonnassa ja tukevasti asukki on, mutta ilmeisesti ei mitään kiirettä aio pitää. Mielelläni kyllä luopuisin ainaisesta yöllisestä pyörimisestä ja sopivan asennon etsimisestä ja ottaisin yösyötöt ja -pyörittelyt tilalle. Kivuliaat muljahtelut, kiitos ei enempää!
Hoitopöytä, amme ja vaatteet alkavat olla paikoillaan. Pesujutut hoidin parisen viikkoa sitten, sängystä ja sen sijainnista on ainakin alustavasti päätetty ja vaunut kaivettu auton takakontista olohuoneen nurkkaan. Kaikki siis alkaisi olla kutakuinkin valmista, kunhan itse pääkohde vauhdittaisi ulostuloaan.
Sitä odotellessa....
22.26
Hupsista, aika on karannut käsistä sitten viime päivityksen. Mitään merkittävää ei ole kylläkään tapahtunut näinä viikkoina, neuvolassa asiat ovat olleet kunnossa ja hemoglobiinikin on lähtenyt pieneen nousuun Obsidanin myötä. Olo on huolestuttavan väsynyt päivästä toiseen eikä nukkumisesta meinaa tulla mitään, kiitos niin ylhäällä viihtyvän kiusankappaleen, joka aloittaa jumppansa aina iltamyöhäisellä. Hikkakin tuntuu vaivaavan raukkaa joka päivä. Maha sentään kasvaa kauniisti keskikäyrää pitkin.
Käveleminen on edelleen hankalaa, en osaa hidastaa rytmiä vatsalle sopivaksi vaan kärvistelen särkyjen ja muiden kanssa parin kilometrin matkan jälkeen. Turvotuksesta ja niistä ihastuttavista suonikohjuistakin on tullut kivoja kavereita viimeisten viikkojen aikana, etenkin juuri iltaisin olo on epämiellyttävä supistusten ja turvotuksen takia. YNGH.
Ensi viikolla olisi luvassa neuvolaa ja perhevalmennuksen ensimmäistä luentoa. En ole vielä osannut päättää, menenkö kuuntelemaan parin tunnin opastusta vai skippaanko kokonaan. Tietysti aiheet äidin ja isän jaksamisesta, imetyksestä ja muusta kannattaisi käydä kuulemassa...
12.21
Laskettu aika lähestyy. Eilen postiluukusta tipahti äitiyspakkauksen saapumisilmoitus, joka täytyi tietenkin hakea saman päivän aikana. Alkupohdintojen jälkeen ("Niin missähän se tämän seudun Posti sijaitsee, ei mitään hajua, ajetaan nyt vaikka tuonne") saatiin kahdeksan kilon paketti kyytiin ja suunnattiin kaupoille ruokaisten ostosten toivossa.
Mikä siinä on, että kotona oleskellessa vointi on hyvä tai ainakin normaali, mutta kun kauppaan astuu, olo huononee kertaheitolla? Citymarketissa kävellessä tuntui kurjalta ja happi meinasi loppua. Jotenkin selvittiin takaisin kotiin ja päästiin itse pakkauksen kimppuun.
Vaikka olin jo aiemmin tutkaillut tämän vuoden äitiyspakkauksen sisältöä ja harmitellut sen sangen harmaata väritystä, itse vaatteiden määrä sai leuan loksahtamaan sijoiltaan. Kasatolkulla vaatteita kokoa 50-70. Mieseläjä repi huumoria oheistuotteista, kuten hiusharjasta ja kylpymittarista, mutta minuun iski kolmannen asteen pesänrakennusvietti - hyllyt tyhjiksi ja tilaa pienille vaatteille nyt! Tietysti vaatteita odottaa vielä pesukoneen pyöritys, silitys ja muu hypistely, mutta ainakin hyllysuunnitelmat on tehty.
Pakkausta tutkiessa juolahti mieleen se tuttu kysymys: kuinka monta päivää laskettuun aikaan? Nopealla päättelyllä päädyttiin noin sataan päivään, joka tänään pitääkin paikkaansa. Sen hoksattuamme iski paniikki. Hankinnat ovat täysin kesken! Vaatteita löytyy nyt, kun pakkaus saapui ja avustuksia satelee niin tulevalta sylikummilta kuin muiltakin innostuneilta, mutta siinäpä se. Pieni ääni pääkopassa nakuttaa ettei tässä vielä mikään kiire ole, mutta kun mutta kun! Pelottaa että kaikki jää viimetippaan ja apina-aino päättää jättää vuokrayksiönsä aikaisemmin ja kaikki on kesken ja mitä vielä....
Ehkä me ehditään.
12.39
Mikä siinä suursiivouksen aloittamisessa voi olla niin vaikeaa?
No, ehkä tuo ulkona paistatteleva helle joka ei helpota nuhaista oloani pätkääkään.
Tai ehkä tieto siitä, että liian pienen ja tehottoman imurin kanssa taistelu imee voimat minusta viidessä minuutissa, jonka jälkeen siivouksen jatkaminen on vaan ihan mahdotonta.
Nälkäkin saattaa olla osasyy - en ole tähän mennessä keksinyt sopivaa aamupalaa, joka piristäisi ja antaisi energiaa riittävästi seuraaville tunneille.
Ja voihan se pienimuotoinen laiskuuskin vaikuttaa vähän.
Juu. Haaveeksi jää tämäkin siivouspäivä. Matot sain sentään raavittua pois lattioilta!
Viikkoja on kasassa 24+3. Naapurikämppään muuttaneet virolaismiehet eivät suinkaan ole niitä toivotuimpia naapureita, vaan jokailtainen meteli ja puheensorina vielä klo 23 jälkeenkin saa minut kiipeilemään seinille ja valittamaan kovaan ääneen elämän epäreiluutta. Elä ja anna toisten elää ei ihan päde nyt. Unta kaipaa jopa tällainen raskaan sarjan iltavirkkukin, eikä se toisten parvekkeella norkoilu ja kovaan ääneen päteminen joskus kahdelta yöllä viihdytä enää yhtään. Murr. Olo ei muutenkaan ole mikään maailman parhain (enää), itsetunnon valahtamisen myötä tekee mieli verhoutua säkkeihin ja piilottaa tämä maha, joka näköjään nauttii kasvuspurttiaan täysin rinnoin. Vielä kun se onnistuisikin näillä helteillä....
10.48
Apina-aino on aloittanut jokailtaiset riehumisensa niin, ettei nukkumisesta voi haaveillakaan. Samantien kun painan pääni tyynyyn ja käännyn tuskaisesti kyljelleni etsiäkseni sopivaa nukkumisasentoa, alkaa järjetön riekkuminen ja potkunyrkkeily eikä sille yleensä tule loppua ennen puoltayötä. Kivahan se olisi päästä nukkumaan riittävän aikaisin, mutta yökyöpelille ei uni maistu yöllä eikä päivällä.
Neuvolassa ei todettu mitään uutta. Paino on pudonnut parisen kiloa ja joudun pitämään pienimuotoista ruokapäiväkirjaa tottumuksistani ja yleisesti kaikesta. Hemoglobiini on samaten liian alhainen ja rautalisän ostaminen on edessäpäin. Miulla nyt on ollutkin aina alhainen hemoglobiini (102-118) niin ei yllättänyt tämäkään. Sydämensyke ja liikkeet olivat apina-ainolla kunnossa, 150 ja potkuja sateli. Ilmeisesti neiti on aina herkällä tuulella, kun pienestä hipaisustakin täytyy kostaa viidentoista minuutin iskusarjoilla.
Mutta mutta. Ruoka. Mitähän mie söisin?
Aamuisin ei maistu mikään. Olisin maailman onnellisin immeinen, jos saisin jättää aamupalan syömättä. Tuoremehut, erityisesti se perusappelsiini, oksettaa joka kerta eikä sen kanssa esimerkiksi muroja maidossa kannata edes kokeilla. Lähestulkoon kaikkea on kokeiltu eikä mikään oikein sovi. Oksentelusta tulee turha bulimikko-olo vaikken sitä omasta tahdostani teekään.
Äitiarmas oli ostanut työkaveriltaan käytettyjä vauvanvaatteita muutamalla eurolla ja nyt löytyy pino pinkinsävyisiä paitoja, potkupukuja ja housuja. Hello Kittyä pursuaa joka nurkasta ja alan nähdä punaista joka kerta kun äiti ehdottaa lisää pinkkien vaatteiden hamstraamista. Siis! Miksi hankkia kaikki pinkkinä kun ei ole 100% varmuutta siitä, tuleeko apinasta aino vai aatu.
Voi elämä. Neuvolan perhetyöntekijä ilmoitti tulevansa kotikäynnille tämän kuun 30. päivä. Onks pakko vaikkei taho?
22.17
Paljon on tapahtunut kuukaudessa. Kämppä on jopa edistynyt, pöytä keittiöön löytynyt ja kukat siirretty omiin, isompiin ruukkuihinsa. Helleviikko on takanapäin ja siitäkin selvittiin kunnialla, ilman pyörtymisiä tai nestevajetta! Voin olla ylpeä itsestäni.
Rakenneultrassa kävin nuoremman sisaren kanssa torstaina (8.6.2011, 9am) kuulemassa tuomiot apinan kehityksestä ja muusta. Siellä se rellesti lapsivedessä minkä ehti ja ultraaja ehti turhautua muutamaan otteeseen. "Pyörii niin reippaasti etten saa näitä mittoja otettua! " Kaikki pikkuaivot ja reisiluut ultrattiin ja jopa sydämen kammiot katsottiin tarkkaan, muttei mitään vikaa löytynyt. Viikot ovat kohdallaan ja kehitys on normaalia, nopealiikkeinen tapaus joka tapauksessa. Ja koska oli pakko udella sukupuolta, katsottiin sekin ja näyttää siltä että apina-aatu on muuttuva ainoksi. :) Liikkeetkin ovat alkaneet tuntua, lähinnä illalla kun yrittää käydä nukkumaan.
Seuraava neuvola (uusi neuvola muuten) olisi keskiviikkona.
15.43
Miusta on mukavaa huomata, miten meidän vajaan 53 neliön kaksiosta alkaa pikkuhiljaa muotoutua oma koti. Siellä on vielä lähes jokainen tavara etsimässä sitä omaa paikkaansa ja esimerkiksi keittiön ikkunan eteen kaavailtua pyöreää pöytää ei ole vielä mistään löytynyt, mutta kyllä sitä mielellään tekee kauppalistaa ja pohtii lamppujen muotoa ynnä muuta sellaista. Lista on venähtänyt ja jäänyt hieman jumiinkin kun viikolla ei meinaa ehtiä mihinkään ja viikonloppuna lähinnä lepäillään. Kuvia laitan tänne jahka löydän kadonneen digikamerani.
Lauantaina käytiin hautajaisvaatetusta etsimässä. Avokin isänäiti menehtyi viime viikolla ja vaikken itse ehtinyt ikinä kyseistä henkilöä tapaamaan, kuuluisi kait minunkin hautajaisiin mennä. "Olettehan työ sentään avopari, kyllähän se kuuluu mennä!" Niin no juu, mutta mistä mie vaatteita (sellaisia päällekäypiä nääs) tähän hätään löydän, kun hameet ei meinaa mennä enää masun kohdalta kiinni ja housutkin kiristää! H&M Mama-osastolta en ole vielä löytänyt mitään parin etsintäkierroksen jälkeen, eikä nuo lahjoitusfarkut taida sopia hautajaisiin...
Sunnuntaina nukuttiin pitkään ja pohdittiin nimivaihtoehtoja taas kerran. Nimien miettiminen meni pelleilyksi niin kuin aina, mutta ainakin ollaan suhteellisen samaa mieltä siitä, millaisia nimiä EI laiteta. Helpottavaa! Ehkä me tästä ryhdistäydytään ja aletaan myöhemmin saada jotain selkoa mahdollisista nimistä.
Ehkä.
14.24
Tervehdys. Edelleen hiljaiseloni täällä jatkuu, sillä armas mieseläjä ei ole suostuvainen kiinteän nettiyhteyden hankkimiseen enkä itse tykkäile tuosta mokkulasta, joka siis toimii ainoastaan kyseisen kieltäytyjän puhelimen sim-kortilla. Ajattelin itsenäistyä taas hieman ja lähteä mankumaan jonkin sortin liikkeestä apua ongelmaani, maksakoon vaikka mansikoita per kuukausi. Joku tolkku tähän saatava!
Kävin tänään neuvolassa. Vika kerta vanhan kotikunnan neuvolan puolella, seuraavaksi pitäisi ryhdistäytyä ja soitella uuden kunnan puolelle ja anoa aikaa ensi kuulle. Ja pitäisi yhä peruuttaa 7.6. varattu rakenneultra-aika! Hmm. Äiti päätti, että lähdetään Helsinkiin jo 5. päivä ja tullaan tuona seitsemäntenä päivänä takaisin, mutta enhän minä ihan aamukahdeksaksi taida Helsingistä Lappeenrantaan ehtiä.... harmi.
Kaikki vaikutti neuvolassa ihan normaalilta. Hemoglobiini on 122, verenpaineet ihan ok ja apina-aatun liikkeet mahtipontiset ja sykekin 145. Potkuja sateli taas, mitä lie kiukutteli huvikseen. Neuvolatäti kyseli, olenko jo tuntenut liikkeitä mutta eipä noita ole tullut edes kuulosteltua vielä. Massu on suhteellisen hyvin peiteltävissäkin, kuten kait normaalia sekin.
Mielialat ja niiden reippaat heittelyt voisin kyllä luovuttaa jollekulle muulle. Ei ole mukavaa olla ensin hyvällä tuulella ja yhden poikkipuolisen sanan jälkeen itkeä ja murjottaa loppupäivä. :D
12.54
Toukokuu ja 16. viikko humps.Viime viikonloppu meni muuttaessa, kilometrejä on kertynyt edestakaisin-matkalla reippaasti mutta vihdoin kämppä alkaa näyttää jopa asuttavalta. Kolme yötäkin on ehditty jo uudessa kodissa uinua ja tavaroista suurin osa on ainakin alustavasti löytänyt oman paikkansa. Kirjahyllyn tarvitsisin kylläkin, mutta oma hyllyni taitaa olla liian kookas makuuhuoneeseen.
Nyt alkaa luultavasti huomata vatsanseudulla jotain tapahtuvan. Joko tämä on sitä ainaista turvotusta tai sitten oikeasti kumpu kasvaa. Huppariin, jonka ostin tammikuun tienoilla, en meinaa enää mahtua ja äitikin totesi tänään, että kyllä siellä jotain on. On avokkikin pällistellyt ja ihmetellyt kovaan ääneen, miten iso masu jo on, mutta sitä en ole tosissani ottanut. Ainakaan ennen tätä.
Palatakseni muuttoasioihin täytyy todeta, että kerrostaloelämä on huimaa. En vieläkään ole tottunut öisiin möykkääjiin ja kaikkeen siihen naapurimäärään, vaikka osasin jotain vastaavaa odottaa. Eilisaamuna sain päivän naurut yläkerran vessaäänistä, se jos mikä todistaa huumorintajuni tason. :D
22.49
Olen tuhlannut maanantain pohtimalla keskenmenoa. Vaikka monet ovat vakuutelleet ja todenneet, että mitä todennäköisimmin tämä raskaus johtaa ihan konkreettisesti elävän vauvan syntymiseen, olen koko illan aiheuttanut itselleni stressiä ja lueskellut kirjoituksia myöhempien viikkojen keskenmenoista. Oikeasti, mistä sitä tietää mitä tulee tapahtumaan ja milloin? Tiedän kurittavani itseäni ja luovani kuvitelmia, mutta en nyt osaa rauhoittuakaan enää.
Totta on, ettei tämä raskaus ollut suunnitelmissa. Totta on sekin, että mahdollinen vauva tulee muuttamaan kaiken. Totta totta. Mutta viikkojen kuluessa olen jo alkanut tottua ajatukseen äitiydestä. Ei se maailmaa kaada. Kai minustakin voi tulla äiti.
Mutta.
Äh.
21.22
Puhh. Vaalihöpötys ja telkun tuijottaminen ovat vieneet energiat taas tältä illalta. Äänestämisen jätin tarkoituksella juuri vaalisunnuntaille, mutta tulevaa avokkia en saanut mukaani raahattua. Jännitystä riittää vielä parille tunnille, vaikkei se lopullinen tulos niin hirmuisesti osaa kiinnostaakaan.
Torstaina tosiaan oli neuvola-aika aamuvarhaisella. Paino on pudonnut pahoinvoinnin takia n. kaksi kiloa, mutta sitähän ei tarvitse murehtia. Ehdinpä kehaisemaan terveydenhoitajalle hyvää vointiani ja se kostautui kun pääsin kotosalle - takaisin pyttyä halaamaan. :) Kuitenkin käynnistä jäi hyvä mieli, verenpaineet ynnä muut täysin kunnossa ja dopplerilla perehdyttiin apina-aatun (uusi lempinimi) sykettä: 155 ja reippaasti potkuja ja pyörimistä. Onhan se hereillä!
Muuton takia täytyy vaihtaa neuvolaa ja itsehän pelkään kovin, ettei tuleva terkkari ole lainkaan niin mukava kuin nykyinen. Kunnanmuutos ja kaikki vaatii töitä ja sitten ehdin stressata tuota...
Kyllä on mieli järkkynyt muutenkin tämän viikon aikana. Erityisesti iltaisin saatan yhtäkkiä muuttua tavallisesta Naksusta ihmishirviöksi, joka äyskii ja murjottaa television äärellä. Ei niin ihastuttavaa, mutta onneksi tuo toinen osapuoli on mitä ymmärtäväisin ja kärsivällisin tapaus. Viikonloppuna makoiltiin sängyllä ja ihmeteltiin tulevaa siivoamisen ja muiden asioiden hoitamisen ohella. Eiköhän tämä tästä.
14. viikko starttaa aivan pian. Normifarkut ahdistavat. Hui.
18.47
Ajattelin skannata kuva-aineistoa parin viikon takaa, jolloin kävin keskussairaalassa vilkaisemassa maha-asukkia. Sydämen syke näkyi hyvin, mutta asukki itse oli turhankin laiskalla tuulella eikä suostunut juuri niskaansa näyttämään. Pari nättiä kieppiä kyllä kelpasi esittää.
NT 0,7 mm, todennäköisin laskettu aika 16.10.11. Huomenna tosiaan neuvola luvassa, saapi nähdä mitä tuleman pitää.
14.08
Kun tein raskaustestin helmikuun 25. päivänä, osasin ehkä jo odottaakin positiivista tulosta. Kuukautiset olivat tipotiessään reippaasta pillereiden syömisestä huolimatta ja vaikkei olo vielä kovin outo ollutkaan, jotenkin tuntui siltä. Ennen testiä oltiin tulevan avomiehen kanssa puhuttu asiasta ja totesin, että teen testin ja mietitään jatkoa sitten.
No, asiaa mietittiin pitkän aikaa - pohdittiin nykyhetkeä, tulevaa, opiskeluja ja asumista. En osannut kertoa raskaudestani kenellekään, varasin ajan neuvolaan ja otin selvää missä mentiin. Aikaa olisi ollut kaikkeen, myös aborttiin, mutta kun näin sen pienen elämänalun ultrassa, en enää tiennyt miten ajatella. Puhuttiin lisää kahden kesken sekä hieman myöhemmin vanhempieni kanssa ja tehtiin päätös.
Pidetään. Yritetään. Mennään läpi harmaan kiven. Yhdessä.
Siitä lähtien asiat ovat edenneet vauhdilla. Parhaillaan puuhataan muuttoa kaksioon, riidellään, rakastetaan ja ihmetellään. Olen voinut pahoin viime viikkoina useamman kerran ja laihtunut kilon jos toisenkin, kun ruoka ei yksinkertaisesti ole maistunut. Sekä tuleva isoäiti että tuleva avopuoliso yrittävät piristää kehnoa ruokahaluani, "onhan nyt syötävä kahden edestä".
13. viikko on alkanut rauhallisemmin, luvassa neuvolakäynti torstaina enkä ole joutunut säntäämään pytyn puoleen aamuvarhaisella vielä kertaakaan! Myös aiemmat viikot vaivannut väsymys on väistynyt, ruoka maistuu paremmin ja alan jopa huomata piristyväni - johtuneeko se sitten keväästä vai silkasta vaivojen vähenemisestä, sitä en tiedä.
Mutta niin. Näillä näkymin minusta tulee äiti vuosimallia -90 lokakuun loppupuolella. Hui?
Tilaa:
Kommentit (Atom)