Luupää kurittaa

Apina-aino on aloittanut jokailtaiset riehumisensa niin, ettei nukkumisesta voi haaveillakaan. Samantien kun painan pääni tyynyyn ja käännyn tuskaisesti kyljelleni etsiäkseni sopivaa nukkumisasentoa, alkaa järjetön riekkuminen ja potkunyrkkeily eikä sille yleensä tule loppua ennen puoltayötä. Kivahan se olisi päästä nukkumaan riittävän aikaisin, mutta yökyöpelille ei uni maistu yöllä eikä päivällä.

Neuvolassa ei todettu mitään uutta. Paino on pudonnut parisen kiloa ja joudun pitämään pienimuotoista ruokapäiväkirjaa tottumuksistani ja yleisesti kaikesta. Hemoglobiini on samaten liian alhainen ja rautalisän ostaminen on edessäpäin. Miulla nyt on ollutkin aina alhainen hemoglobiini (102-118) niin ei yllättänyt tämäkään. Sydämensyke ja liikkeet olivat apina-ainolla kunnossa, 150 ja potkuja sateli. Ilmeisesti neiti on aina herkällä tuulella, kun pienestä hipaisustakin täytyy kostaa viidentoista minuutin iskusarjoilla.

Mutta mutta. Ruoka. Mitähän mie söisin?
Aamuisin ei maistu mikään. Olisin maailman onnellisin immeinen, jos saisin jättää aamupalan syömättä. Tuoremehut, erityisesti se perusappelsiini, oksettaa joka kerta eikä sen kanssa esimerkiksi muroja maidossa kannata edes kokeilla. Lähestulkoon kaikkea on kokeiltu eikä mikään oikein sovi. Oksentelusta tulee turha bulimikko-olo vaikken sitä omasta tahdostani teekään.

Äitiarmas oli ostanut työkaveriltaan käytettyjä vauvanvaatteita muutamalla eurolla ja nyt löytyy pino pinkinsävyisiä paitoja, potkupukuja ja housuja. Hello Kittyä pursuaa joka nurkasta ja alan nähdä punaista joka kerta kun äiti ehdottaa lisää pinkkien vaatteiden hamstraamista. Siis! Miksi hankkia kaikki pinkkinä kun ei ole 100% varmuutta siitä, tuleeko apinasta aino vai aatu.

Voi elämä. Neuvolan perhetyöntekijä ilmoitti tulevansa kotikäynnille tämän kuun 30. päivä. Onks pakko vaikkei taho?