Täytyisi kai jostain aloittaa

Kun tein raskaustestin helmikuun 25. päivänä, osasin ehkä jo odottaakin positiivista tulosta. Kuukautiset olivat tipotiessään reippaasta pillereiden syömisestä huolimatta ja vaikkei olo vielä kovin outo ollutkaan, jotenkin tuntui siltä. Ennen testiä oltiin tulevan avomiehen kanssa puhuttu asiasta ja totesin, että teen testin ja mietitään jatkoa sitten.

No, asiaa mietittiin pitkän aikaa - pohdittiin nykyhetkeä, tulevaa, opiskeluja ja asumista. En osannut kertoa raskaudestani kenellekään, varasin ajan neuvolaan ja otin selvää missä mentiin. Aikaa olisi ollut kaikkeen, myös aborttiin, mutta kun näin sen pienen elämänalun ultrassa, en enää tiennyt miten ajatella. Puhuttiin lisää kahden kesken sekä hieman myöhemmin vanhempieni kanssa ja tehtiin päätös.

Pidetään. Yritetään. Mennään läpi harmaan kiven. Yhdessä.

Siitä lähtien asiat ovat edenneet vauhdilla. Parhaillaan puuhataan muuttoa kaksioon, riidellään, rakastetaan ja ihmetellään. Olen voinut pahoin viime viikkoina useamman kerran ja laihtunut kilon jos toisenkin, kun ruoka ei yksinkertaisesti ole maistunut. Sekä tuleva isoäiti että tuleva avopuoliso yrittävät piristää kehnoa ruokahaluani, "onhan nyt syötävä kahden edestä".

13. viikko on alkanut rauhallisemmin, luvassa neuvolakäynti torstaina enkä ole joutunut säntäämään pytyn puoleen aamuvarhaisella vielä kertaakaan! Myös aiemmat viikot vaivannut väsymys on väistynyt, ruoka maistuu paremmin ja alan jopa huomata piristyväni - johtuneeko se sitten keväästä vai silkasta vaivojen vähenemisestä, sitä en tiedä.

Mutta niin. Näillä näkymin minusta tulee äiti vuosimallia -90 lokakuun loppupuolella. Hui?