Ahdistusta

Olen tuhlannut maanantain pohtimalla keskenmenoa. Vaikka monet ovat vakuutelleet ja todenneet, että mitä todennäköisimmin tämä raskaus johtaa ihan konkreettisesti elävän vauvan syntymiseen, olen koko illan aiheuttanut itselleni stressiä ja lueskellut kirjoituksia myöhempien viikkojen keskenmenoista. Oikeasti, mistä sitä tietää mitä tulee tapahtumaan ja milloin? Tiedän kurittavani itseäni ja luovani kuvitelmia, mutta en nyt osaa rauhoittuakaan enää.

Totta on, ettei tämä raskaus ollut suunnitelmissa. Totta on sekin, että mahdollinen vauva tulee muuttamaan kaiken. Totta totta. Mutta viikkojen kuluessa olen jo alkanut tottua ajatukseen äitiydestä. Ei se maailmaa kaada. Kai minustakin voi tulla äiti.

Mutta.

Äh.

Vaaleja ja neuvoja

Puhh. Vaalihöpötys ja telkun tuijottaminen ovat vieneet energiat taas tältä illalta. Äänestämisen jätin tarkoituksella juuri vaalisunnuntaille, mutta tulevaa avokkia en saanut mukaani raahattua. Jännitystä riittää vielä parille tunnille, vaikkei se lopullinen tulos niin hirmuisesti osaa kiinnostaakaan.

Torstaina tosiaan oli neuvola-aika aamuvarhaisella. Paino on pudonnut pahoinvoinnin takia n. kaksi kiloa, mutta sitähän ei tarvitse murehtia. Ehdinpä kehaisemaan terveydenhoitajalle hyvää vointiani ja se kostautui kun pääsin kotosalle - takaisin pyttyä halaamaan. :) Kuitenkin käynnistä jäi hyvä mieli, verenpaineet ynnä muut täysin kunnossa ja dopplerilla perehdyttiin apina-aatun (uusi lempinimi) sykettä: 155 ja reippaasti potkuja ja pyörimistä. Onhan se hereillä!

Muuton takia täytyy vaihtaa neuvolaa ja itsehän pelkään kovin, ettei tuleva terkkari ole lainkaan niin mukava kuin nykyinen. Kunnanmuutos ja kaikki vaatii töitä ja sitten ehdin stressata tuota...

Kyllä on mieli järkkynyt muutenkin tämän viikon aikana. Erityisesti iltaisin saatan yhtäkkiä muuttua tavallisesta Naksusta ihmishirviöksi, joka äyskii ja murjottaa television äärellä. Ei niin ihastuttavaa, mutta onneksi tuo toinen osapuoli on mitä ymmärtäväisin ja kärsivällisin tapaus. Viikonloppuna makoiltiin sängyllä ja ihmeteltiin tulevaa siivoamisen ja muiden asioiden hoitamisen ohella. Eiköhän tämä tästä.

14. viikko starttaa aivan pian. Normifarkut ahdistavat. Hui.

Pohdintaa

Ajattelin skannata kuva-aineistoa parin viikon takaa, jolloin kävin keskussairaalassa vilkaisemassa maha-asukkia. Sydämen syke näkyi hyvin, mutta asukki itse oli turhankin laiskalla tuulella eikä suostunut juuri niskaansa näyttämään. Pari nättiä kieppiä kyllä kelpasi esittää.

NT 0,7 mm, todennäköisin laskettu aika 16.10.11. Huomenna tosiaan neuvola luvassa, saapi nähdä mitä tuleman pitää.

Täytyisi kai jostain aloittaa

Kun tein raskaustestin helmikuun 25. päivänä, osasin ehkä jo odottaakin positiivista tulosta. Kuukautiset olivat tipotiessään reippaasta pillereiden syömisestä huolimatta ja vaikkei olo vielä kovin outo ollutkaan, jotenkin tuntui siltä. Ennen testiä oltiin tulevan avomiehen kanssa puhuttu asiasta ja totesin, että teen testin ja mietitään jatkoa sitten.

No, asiaa mietittiin pitkän aikaa - pohdittiin nykyhetkeä, tulevaa, opiskeluja ja asumista. En osannut kertoa raskaudestani kenellekään, varasin ajan neuvolaan ja otin selvää missä mentiin. Aikaa olisi ollut kaikkeen, myös aborttiin, mutta kun näin sen pienen elämänalun ultrassa, en enää tiennyt miten ajatella. Puhuttiin lisää kahden kesken sekä hieman myöhemmin vanhempieni kanssa ja tehtiin päätös.

Pidetään. Yritetään. Mennään läpi harmaan kiven. Yhdessä.

Siitä lähtien asiat ovat edenneet vauhdilla. Parhaillaan puuhataan muuttoa kaksioon, riidellään, rakastetaan ja ihmetellään. Olen voinut pahoin viime viikkoina useamman kerran ja laihtunut kilon jos toisenkin, kun ruoka ei yksinkertaisesti ole maistunut. Sekä tuleva isoäiti että tuleva avopuoliso yrittävät piristää kehnoa ruokahaluani, "onhan nyt syötävä kahden edestä".

13. viikko on alkanut rauhallisemmin, luvassa neuvolakäynti torstaina enkä ole joutunut säntäämään pytyn puoleen aamuvarhaisella vielä kertaakaan! Myös aiemmat viikot vaivannut väsymys on väistynyt, ruoka maistuu paremmin ja alan jopa huomata piristyväni - johtuneeko se sitten keväästä vai silkasta vaivojen vähenemisestä, sitä en tiedä.

Mutta niin. Näillä näkymin minusta tulee äiti vuosimallia -90 lokakuun loppupuolella. Hui?